Ai että, olipas tämä mehevä katkarapupata ihana paluu lapsuuteen. Kaivoin reseptin jo tovi sitten äitini kokoaman reseptikansion kätköistä ja nyt oli sopiva hetki kokkailla tätä perjantai-illan herkuksi. Olen jotenkin aina mieltänyt tämän sellaiseksi "paremmaksi" iltaruoaksi, en niinkään päivälliselle tai lounaalle. Mielleyhtymä johtanee juurensa siitä, että tämä oli yksi niistä perjantai-illan herkuista, mitä äiti kokkaili, kun asuin vielä kotona. Niin pitkälle kuin vain lapsuuttani muistan, meillä on lähes aina perjantai-iltaisin syöty jotain himpun verran parempaa ruokaa. Tai siis jotakin arkiruoasta poikkeavaa. Rakastin tätä tapaa ja rakastan edelleen. Isompana tyttönä pääsi mukaan kokkailemaankin, se oli kivaa. Muistan myös sen tyhjän olon, jos perjantai-illan late dinner jostain syystä jäikin väliin, se oli kamalaa. Yllättäen tapa on jo tarttunut minullekin ja aika usein perjantaisin haluan kokkailla jotakin hieman spesiaalimpaa. Pizzoja, pastoja, patoja, salaatteja, suolaisia piirakoita... Aina se ei välillä vaadi edes kummoista kokkailua, juustotarjottimen lisuikkeineen loihtii ihan ilman liettäkin. Ajatus on tärkein. Ja mikä voisi olla parempi aloitus viikonlopulle? Ruokaa, rentoilua ja vähän viiniä.
Punainen katkarapupata
4:lle 350 g katkarapuja
1 punasipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
1 punainen paprika
1 keltainen paprika
puolikas kesäkurpitsa
oliiviöljyä
500 g tomaattimurskaa
2 dl kuohukermaa
1 rkl vehnäjauhoja
1 rkl currya
1 rkl paprikajauhetta
2 tl chiliä
suolaa, mustapippuria
1 rkl hunajaa
1 rkl sitruunamehua
Kuullota pilkotut sipulit, paprikat ja kesäkurpitsa korkeareunaisella pannulla runsaassa öljyssä. Lisää tomaattimurska, kerma ja vehnäjauhot ja anna muhia kannen alla n. 10 minuuttia. Lisää mausteet ja sulatetut katkaravut. Tarkista maku, anna levähtää hetki ja tarjoile pehmeän vaalean leivän kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti