lauantai 31. lokakuuta 2015

Halloweenin suussasulava juustokakku ilman liivatetta

Ystäväni piti eilen Halloween/synttäri-bileet, ja koska hän on todellinen sielunsiskoni mitä herkutteluun tulee, niin tottakai leivoin hänelle teemaan sopivan kakun. Kakuksi valikoitui hyvinkin simppeli juustokakku, jonka päälle taiteilin surkeilla koristelukyvyilläni hämähäkinverkkoa muistuttavan kyhäelmän. Pohjan tein Oreo-kekseistä. Pieni pakkomielle niihin tällä hetkellä. Olen hieman alkanut vierastaa liivatetta juustokakuissa ja tämän kakun teinkin täysin ilman sitä. Inspiraation lähteenä toimi jälleen kerran Suklaapossu. Kakun koostumus on niin ihanan pehmeä ja kuohkea että morjes. Kakku on nopea ja helppo tehdä, mutta maku on silti niin kohdallaan kun olla vain voi. Ehkä blogiani seuraavat ovatkin jo huomanneet, että minä vannon enemmänkin yksinkertaisuuden ja hyvän maun nimeen. En ole mikään pienten yksityiskohtien väkertäjä. Kakku maistui mainiosti sekä juhlakalulle että vieraillekin. Me happy! :)


Hennosti valkosuklainen juustokakku ilman liivatetta

Pohja
270 g Oreo-keksejä
100 g voita
n. 50 g valkosuklaata

Täyte
400 g maustamatonta tuorejuustoa
2 1/2 dl vispikermaa
70 g valkosuklaata
1 1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 sitruunan kuori
4 rkl sitruunamehua

Koristeluun
1/2 dl vispikermaa
50 g tummaa suklaata

Valmista ensin keksipohja. Hienonna keksit tasaiseksi muruksi. Sulata voi ja sekoita keksimurun kanssa. Painele keksi-voiseos tiiviisti 20 cm leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. Rouhi pohjan päälle valkosuklaa.

Laita täytteen valkosuklaa vesihauteeseen sulamaan. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista tuorejuusto toisessa astiassa. Lisää tuorejuuston joukkoon sokerit ja raastettu sitruunan kuori. Lisää samaan astiaan myös sulanut valkosuklaa ja sitruunamehu. Sekoita tasaiseksi. Lisää viimeiseksi vielä vaahdotettu kerma, sekoita niin, että massa on tasainen ja kaada täyte keksipohjan päälle kakkuvuokaan. Tasoita nuolijalla ja nosta tiiviissä astiassa kylmään. Anna kakun jähmettyä kylmässä mielellään yön yli. 

Jos haluat koristella kakun, kuten minä tein, voit tehdä sen muutama tunti ennen tarjoilua, tai jo aiemmin kun kakku on vasta hieman hyytynyt. Kiehauta kerma kattilassa, nosta pois liedeltä ja lisää joukkoon paloiteltu suklaa. Anna suklaan sulaa kerman joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Pursota haluamasi kuvio kakun pintaan esim. pienen pakastepussin avulla. Tuon hämähäkinseitin näköisen kuvion saa aikaiseksi, kun pursotettuun spiraaliin vetää keskeltä reunoille viivoja hammastikulla. Tuolla suklaalla saa kivasti kyllä vaikka kirjoitettuakin jotain kakun pintaan. Itse ajattelin hyödyntää samaa tekniikkaa ensi viikon isänpäiväkakussa.

maanantai 26. lokakuuta 2015

Omenapiirakka muhkealla toscakuorrutteella

Hei vaan taas maanantai ja terveellinen viikko vol. 123! Vapaapäivä ja ihan kamalat leipomishimot. Koko päivän tai oikeastaan jo koko taakse jääneen viikonlopun mielessä ovat pyörineet oreobrowniet tuorejuustokuorrutteella, mmmmmmm... Näin maanantaina ne kuitenkin kuulostivat aivan liian rasvaisilta ja suklaisilta, joten päädyin sitten leipomaan tällaista erittäin terveellistä omenapiirakkaa, joka sisältää vain lähes 250 g voita. Siis samanverran kuin ne paheelliset browniet. :D Onnistuin ujuttamaan piirakkaan myös sitä vielä paheellisempaa suklaatakin. Mutta omenoillahan on hyvä huijata tämä rasvapommi lähes kaurapuuron veroiseksi terveelliseksi herkuksi. Ihan tuolta pääni omasta leipomislohkosta löytyi tämä helppo ja herkullinen omenapiirakkaohje. Ihan törkeän hyvää oli. Tuolla määrällä toscakuorrutetta ei tosin voi kyllä mennä mönkään. Taidanpa hakea vielä yhden palasen. :D

Omena-toscapiirakka

Pohja
120 g voita
1 dl sokeria
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1 rkl kardemummaa

n. 4-6 pienehköä omenaa
fariinisokeria
(valkosuklaata)

Kuorrute
120 g voita
1/2 dl sokeria
1/2 dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
150 g mantelilastuja
1 rkl vehnäjauhoja
1 dl maitoa

Nypi pehmeä voi ja sokeri keskenään. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut jauhot, leivinjauhe ja mausteet. Kun taikina on tasaista painele se pyöreän piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Viipaloi omenat. Asettele viipaleet piirakkavuokaan pohjan päälle. Ripottele päälle hieman fariinisokeria. (Tässä kohtaa minä kaivoin kaapista valkosuklaalevyn jämät, rouhin suklaan ja ripottelin pohjan päälle omenoiden alle.)

Nosta piirakka 175 asteisen uunin alatasolle. Paista n. 15 minuuttia. Valmista sillä välin toscakuorrute.

Mittaa kaikki kuorrutteen ainekset kattilaan. Anna kiehua koko ajan sekoittaen n. 10 minuuttia. Kaada seos piirakan päälle ja paista vielä toiset 15-20 minuuttia. Kuorrute saa ottaa uunissa hieman väriä, varo kuitenkin paistamasta pintaa turhan tummaksi. Tarjoile lämpimänä vaikkapa vaniljajäden kanssa. Piirakka on siis tosissaan erittäin rasvaista, mikäli rasvan määrä tuntuu valtavalta, kannattaa kompensoida sitä vaikka käyttämällä enemmän omenoita. Ja toki toscakuorrutteen määrän voi vaikkapa puolittaa halutessaan. 


Ps. Listafriikillä on jääkaapinovessa jo pitkä lista jouluherkkuja suunniteltuna. Ei voi olla totta... Miksei vain voisi leipoa koko ajan?

maanantai 19. lokakuuta 2015

Valkosuklaablondiet



Tuhti linja jatkuu Iinan keittiössä. Melkoisia pommeja nimittäin nämä valkosuklaablondiet, joiden taikinassa ei voin ja suklaan määrässä säästellä. Olen jo pitkään pyöritellyt päässäni ajatusta valkosuklaisista brownie-tyyppisistä leivonnaisista, joissa on suuria suklaa- ja pähkinäsattumia. Tahmea browniemainen koostumus hylättiin matkan varrella ja lopulta näistä tuli ihanan meheviä vähän niinkuin valkoisia mokkapaloja. Ihan kelpo koekeittiön tuotos, reseptin olen siis kyhäillyt ihan itse pienen taustatutkimuksen tuloksena. Maistelijoiden palautteen mukaan vadelmia saisi laittaa vielä enemmän. Painelin niitä taikinaan nyt ihan vain muutaman, mutta suosittelen tosiaan laittamaan niitä reilusti enemmän. Vadelmat tuovat kivaa raikkautta muuten erittäin rasvaiseen ja makeaan leivonnaiseen. Omasta mielestäni seuraavalla kerralla voisin kokeilla tätä herkkua sulalla suklaalla ja macadamiapähkinöillä!

Valkosuklaablondiet cashewpähkinöillä ja vadelmilla

260 g voita
2 1/2 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
4 munaa
1 sitruunan kuori
1 rkl sitruunamehua
n. 6 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
200 g valkosuklaata
1-2 dl vadelmia
100 g cashewpähkinöitä

Vaahdota pehmeä voi ja sokerit käsivatkaimella. Lisää joukkoon munat yksi kerrallaan. Raasta joukkoon pestyn sitruunan kuori ja sitruunamehu. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja suola keskenään erillisessä kulhossa. Paloittele suklaa ja pähkinät pienemmäksi, älä kuitenkaan hienonna. Lisää jauhot, suklaa ja pähkinät muun taikinan joukkoon. Sekoita varovasti ja levitä taikina suorakaiteen malliseen n. 25 x 35 kokoiseen (suurempikin käy) leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan. Painele vielä vadelmat taikinaan. Paista 175 asteessa n. 30-35 minuuttia. Anna jäähtyä ja leikkaa neliön mallisiksi paloiksi. Tarjoile sellaisenaan tai vaikkapa jäätelön kanssa.

maanantai 12. lokakuuta 2015

Viileän syyspäivän tuhti Oreo-juustokakku

Poikaystävä toi viime viikolla kotiin paketin Oreo-keksejä, joita ei Suomessa vielä ihan joka kaupasta saa. Mussutettiin lempparikeksini parempiin suihin ja pari päivää myöhemmin minä hain paketteja muutaman enemmän (sylillisen) mielessäni miljoona erilaista Oreo-kakkuohjetta. Päätin sitten lauantaina viettää vielä myöhäisillan leivontahetken ja leivoin kekseistä juustokakun, joka herkuteltiin eilen viimeistä murusta myöden. Olipa muuten todella hyvää, tuhtia ja makiaa! Oiva kakku keräämään lämpökerrosta kroppaan tulevaa talvea varten. :D Kakun ohjeen nappasin täältä. Hieman kiireisestä aikataulusta johtuen en lähtenyt ohjetta lainkaan muuttelemaan, mutta kakkua leipoessa mieleeni kyllä juolahti, että tällainen keksikakku voisi olla hyvää myös hyydykekakkuna esim. tällä idealla. Kuinkahan monta Oreo-herkkua aion vielä leipoa, ideoita nimittäin riittää. Oreo-jäätelö, Oreo-browniet...


Oreo-juustokakku

Pohja
3 pkt (330 g) Oreo-keksejä
100 g voita

Täyte
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 prk kondensoitua maitoa
4 munaa
2 tl vaniljasokeria
1 pkt (110 g) Oreo-keksejä

Valmista ensin pohja. Hienonna keksit monitoimikoneessa tasaiseksi muruksi. Sulata voi ja sekoita keksimurun joukkoon. Painele seos tiiviisti 20 cm leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. Nosta jääkaappiin.

Notkista tuorejuusto sähkövatkaimella. Lisää joukkoon kondensoitu maito ja munat. Sekoita tasaiseksi vispilällä. Lisää vaniljasokeri. Murskaa keksit pieniksi paloiksi, mutta älä vielä sekoita täytteen joukkoon. Kaada n. puolet täytteestä keksipohjan päälle. Lisää sitten keksit ja loput täytteestä. Jos keksit pakkautuvat kakun reunoille, voit sekoitella täytettä vielä lusikalla.

Paista kakkua 150 asteisen uunin alatasolla n. 40-50 minuuttia. Lisää kakun päälle leivinpaperi estämään tummumista. Anna kakun olla uunissa jälkilämmöllä vielä n. tunti. Kakun paistumista kannattaa hieman seurailla, jottei se ota liikaa väriä. Jäähdytä kakku hyvin ja nosta kylmään yön yli. Tarjoile ja nauti sellaisenaan.

Vinkki! Jos Oreoiden löytäminen tuottaa hankaluuksia, ne voi kyllä korvata vaikkapa Dominoilla tai Kantolan Dops suklainen brownie-kekseillä.

torstai 1. lokakuuta 2015

Maailman paras pannukakku

Vähän niinkuin Kummelissa tiistai on murekepäivä niin minulle taas torstai on pannaripäivä. Se on iskostunut mieleen opiskeluajoilta, jolloin lähes aina torstaisin käytiin hernari-pannari-lounaalla (koska se oli ihan paras tapa hoitaa dagen efteriä keskiviikon opiskelijabileiden jäljiltä :D). Hernekeitto ei kyllä ole mikään henkilökohtainen suosikki ollut koskaan, mutta jotenkin se vaan kummasti maistui, kun jälkkäriksi sai pannaria ja kermavaahtoa. Tänään käytin kotikeittiön päällikön valtaa ja vaihdoin hernarin lasagneen ja tein jälkkäriksi pannukakkua luottoreseptilläni. Ei tämä mummon tekemää voita, mutta tulee kyllä heti perässä hyvänä kakkosena. Maistuu meinaan pikkuisen hyvältä tällaisena viileänä syyspäivänä kermavaahdon ja omppuhillon kanssa! Tästä ohjeesta riittäisi varmaan kuudellekin, mutta meillä tämä syödään helposti kahteen pekkaan.


Mehevä pannukakku (alkuperäinen ohje täällä)
3 munaa
8 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 rkl kardemummaa
100 g voita 

Lisäksi
vaniljajäätelöä/kermavaahtoa/vaniljakastiketta
hilloa 

Riko munien rakenne suuressa kulhossa. Sekoita joukkoon puolet maidosta. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään erillisessä astiassa ja lisää muna-maitoseokseen. Lisää loput maidosta, sokeri ja muut mausteet. Anna turvota n. 30 minuuttia. Sulata rasva ja jätä jäähtymään kunnes taikina on hieman turvonnut. Lisää rasva taikinaan ja kaada seos n. 25 x 35 cm kokoiseen voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan. Paista 225 asteessa n. 30 minuuttia.