sunnuntai 30. elokuuta 2015

Synttärikahvitteluiden amerikkalainen juustokakku ja mansikkamelba

Huhheijaa huikealta Kyproksen lomalta palattu, mutta ei kyllä vielä aivan palauduttu. Viikko oli kaikin puolin mahtava, ruokakin maistui vaikka lämpöä oli päivittäin lähemmäs 35 astetta. Pari ruokavinkkiä ajattelinkin jossain vaiheessa kyseiseen lomakohteeseen liittyen postata. Mutta myöhemmin niitä sitten. Lähdimme reissuun juuri minun syntymäpäivänäni eli pienimuotoisia synttärikahveja vietettiin tänään hieman jälkikäteen. Koska aikaa järjestelyihin ei ollut paljoakaan, päätin tällä kertaa luottaa tuttuun ja turvalliseen, aina niin herkulliseen amerikkalaiseen juustokakkuun. Delekoin tehtävää myös äidilleni, joka toi mukanaan mansikkamelban. Ai ai ja nam nam, tällä yhdistelmällä ei vaan voi mennä vikaan. Tämä luotto-ohje todellakin kannattaa laittaa talteen.


Amerikkalainen juustokakku

Pohja
200 g Digestive-keksejä
100 g voita sulatettuna

Täyte
400 g maustamatonta tuorejuustoa
400 g creme fraichea
2 1/2 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 rkl sitruunamehua
1 dl perunajauhoja
4 kananmunaa

Päälle
rouhittua valkosuklaata

Valmista pohja murskaamalla Digestive-keksit ja sekoittamalla ne sulan voin kanssa. Painele pohja leivinpaperilla vuoratun ja reunoiltaan kevyesti voidellun 20-22 cm irtopohjavuoan pohjalle ja nosta kylmään. 

Notkista tuorejuustoa hieman ja lisää sitten joukkoon kaikki muut täytteen ainekset. Vatkaa sähkövatkaimella tasaiseksi massaksi. Kaada täyte kakkuvuokaan pohjan päälle ja paista 175 asteisessa uunissa alatasolla n. 60 minuuttia. Peitä kakku leivinpaperilla paiston loppuvaiheessa, jottei se tummu liikaa. Vuoan allekin kannattaa laittaa leivinpaperi, sillä kakun reunoilta valuu herkästi rasvaa.

Jäähdytä kakku hyvin ja tarjoile mieluiten kylmänä mansikkamelban kera. Voit koristella kakun halutessasi vaikkapa valkosuklaarouheella.

Mansikkamelba
jäisiä mansikoita
(sokeria)

Soseuta hieman sulaneet mansikat, lisää halutessasi sokeria ja kaada tarjoilukannuun. Tarjoile juustokakun kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti