Eilen oltiin paljuilemassa ystävien luona ja halusin tottakai leipoa jotain viemisiä. Päätin sitten kokeilla ensimmäistä kertaa elämässäni gluteenitonta piirakkapohjaa suolaiseen piirakkaan. Pohja ei onnistunut ihan niin hyvin kuin toivoin, ohje kaipaa siis ehdottomasti fiksailua, mutta onneksi täydellisyyttä hipovat täytteet pelastivat tässä tapauksessa aika paljon. Kyllä minä voisin syödä uunissa käynyttä chorizoa, mozzarellaa ja kirsikkatomaattia ihan ilman pohjaakin.
Piirakka teki onneksi kauppansa hieman lohkeilevasta pohjasta huolimatta. Poikaystävä oli ainoa, joka uskalsi kommentoida, että pohjassa maistuu liikaa jauho. Vielä en ole keksinyt, kuinka pohjan reseptiä voisi muokata, jotta lopputulos olisi parempi. Ainoa tapa tehdä tutkimusta taitaa olla leipoa pian uusi piirakka ja testata erilaista pohjaa. Luin ainakin jälkeenpäin, että juustoraasteen lisääminen gluteenittomaan pohjaan voisi tuoda sille "mehevyyttä" ja lieventää sen turhan jauhoista makua. Mietin myös tuorejuustoa, jota laitoin viimeksi ihan tavalliseen suolaiseen piirakkapohjaan. Ehkäpä testaan seuraavalla kerralla tuorejuuston kera. Vinkkejä otetaan vastaan!
Chorizo-mozzarellapiirakka
Pohja (päivitän reseptin, kun olen kehitellyt siitä paremman version)
150 g voita
3 1/2 dl gluteenitonta jauhoseosta
ripaus suolaa
2 rkl kylmää vettä
Täyte
250 g chorizoa
1 pkt mozzarellaa
muutama kirsikkatomaatti
150 g creme fraichea
2 munaa
150 g juustoraastetta
mustapippuria
Nypi pohjan voi ja jauhot tasaiseksi seokseksi. Lisää suola ja vesi, ja muovaa taikinasta kiinteä pallo. Nosta taikina kylmään 15 minuutiksi. Taputtele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Nosta jälleen kylmään. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Esipaista piirakkapohjaa 10 minuuttia.
Pilko chorizo ja mozzarella ja puolita kirsikkatomaatit. Sekoita creme fraiche ja munat keskenään. Lisää juustoraste ja mustapippuri. Levitä chorizo, mozzarella ja tomaatit esipaistetulle piirakkapohjalle. Kaada lopuksi munamaito tasaisesti muiden täytteiden päälle. Paista piirakkaa 25-30 minuuttia 200 asteessa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti